Viisaan uupumuksen viestit

Viime blogista on aikaa. En ole kokenut hetkeen intoa kirjoittaa tai aika on mennyt muuhun. Olen kuunnellut itseäni ja jättänyt asian myöhempään. Kevään auringon säteet ja lisääntyvä valo inspiroivat kuitenkin blogin äärelle.

Järjestin viime vuonna kansalaisopistossa kurssin Uupumuksen viesteistä. Aihe on erityisen keskeinen tässä maailmantilanteessa ja jatkuvan myllerryksen keskellä, jossa olemme eläneet jo vuosia. Hyvä on ymmärtää, että kukaan ei ole tällä hetkellä uupunut yksin. Pitkään jatkunut epävarma tilanne maailmassa nostaa yksilöissä, meissä kaikissa esiin vaikeita tunteita ja usein huomaamattamme muistuttaa meitä vanhoista, elämän varrella koetuista peloista ja turvattomuuden tunteista. Näiden taustalla ei tarvitse olla isoja traumoja. Usein pitkäaikainen, elämänvarrella kertynyt stressi ja lapsuuden vaille jäämiset, ns. mikrotraumat voivat laukaista hermostossa uupumustilan. Uupumus voi näyttäytyä yksilöstä ja historiasta riippuen monin tavoin, esimerkiksi lamaannuksena, väsymyksenä, aikaansaamattomuutena ja masennuksena. Se voi näyttäytyä myös ylivireytenä, keskittymisvaikeuksina, ärtyneisyytenä ja nukkumisen vaikeuksina. Monilla se on yhdistelmä näitä kahta. Kollektiivinen uupumus ruokkii yksilön uupumusta ja päinvastoin. Vuorovaikutamme toistemme kanssa paitsi sanallisesti myös hermostollisesti.

Uupumus on tilana kehollinen, mielellinen ja sielullinen. Se kehittyy vuosien kuluessa ja ikään kuin lisää uusia kerroksia vanhojen päälle; vahvistaa uupumusmallejamme ajan myötä. Myös yhteiskunta kannustaa meitä tehokkuuteen, tuottavuuteen ja suorittamisen ajattelutapaan, huolimatta siitä, että se johtaa monen uupumuksen partaalle jossain vaiheessa elämää. Aina pitää saada lisää, menestyä lisää, omistaa lisää. Onneksi päinvastaisiakin suuntia on jo havaittavissa. Uupumus onkin normaali biologinen reaktio  tilanteelle, joka pitkittyneesti on liikaa sekä keholle, mielelle että hermostolle. Uupumus suojaa ihmistä ja palauttaa kuulemaan. Usein uupumus tuo alati voimistuvia merkkejä itsestään etukäteen. Ydinsyiden kohtaaminen ei ole helppoa, joten yksilö usein kiihdyttää vauhtiaan ja turruttaa tunteensa sen sijaan, että pysähtyisi merkkien äärelle. Näin toimimme jälleen myös kollektiivina. Kun vaara tai epätavanomainen tilanne uhkaa, me toimimme ja teemme lisää sen sijaan, että hidastaisimme, kuuntelisimme ja vähentäisimme toimintaamme nähdäksemme oleellisen. 

Uupumuksella on negatiivinen sävy. Se ymmärretään usein ei-pystyvyytenä, pärjäämättömyytenä ja yksilön ongelmana. Uupumus ei kuitenkaan ole yksilön vika. Uupumuksessa on pohjimmiltaan kyse oman rytmin ja ydinarvojen sekä toiminnan ristiriidasta. Toisin sanoen yksilö ei elä itselleen rehellisesti.  Sen näkeminen on yksi ihmiselämän isoista kynnyksistä. Valitsenko yhteiskunnan opit vai uskallanko valita itseni. Elänkö ainutlaatuista elämääni itselleni sopivalla tavalla. Uupumuksen hoidossa on siis kyse valtavasta asiasta: Omaan voimaan astumisesta, vastuullisuudesta suhteessa omaan elämään, itsensä valitsemisesta. Tähän liittyen on usein käytävä läpi syvältä tunteita pelosta vihaan. Jos uupumukselle uskaltaa todella antautua ja kohdata sen viestin, pääsee käsiksi omaan merkitykseen, oman rytmiseen elämään ja syviin uskomuksiin, pelkoihin sekä toisaalta myös unelmiin. Palkinto on iso: aidompi, rehellisempi ja rauhallisempi olotila, josta käsin voi tehdä valintoja tietoisesti, kulloinkin omaa jaksamistaan ja voimavarojaan kuunnellen ja tukien. Moni uupunut odottaa ulkopuolista kertomaan miten parantuisi tai kantaa ylivastuullisuutta toisten paranemisesta välttyäkseen kohtaamasta itseään. Todellinen paraneminen alkaa, kun muiden tuella uskaltaa opetella luottamaan omaan tietoonsa ja intuitioonsa ja antaa muille heille kuuluvan vastuun omalla paranemisen tiellään.

Uupumuksen ensihoito on lepoa ja monesti myös lääketieteellistä apua nukkumiseen tai ahdistukseen. Tämä on kuitenkin vasta oireiden hoitoa. Todellinen työ on lähteä kohtaamaan ja ymmärtämään hiljalleen uupumuksen juurisyitä. Päällä voi olla ulkoisia tekijöitä, kuten elämäntilanteen vaikeutta tai liiallista tekemisen määrää. Taustalla on pidemmältä johtuneita uskomuksia ja ajattelumalleja. Tällaisia voivat olla esimerkiksi "jos en tee jatkuvasti töitä tai menesty urallani kuten muut, olen epäonnistunut", "minulla ei ole oikeus auttaa itseäni tai ottaa apua vastaan", "jos pysähdyn, jotain vaarallista tapahtuu". Nämä uskomukset ovat monesti aiheuttaneet sen, miksi uupumuksen täytyy eskaloitua niin pahaksi ja uupunut ihminen vain kiristää tahtiaan, vaikka ulkopuolelta katsottuna näyttää, että pysähtyä olisi kannattanut jo aikapäiviä sitten. Uupumuksen hoidossa kärsivällisyys, aika ja tavoitteista irtipäästäminen ovat vaikeita mutta tärkeitä työkaluja. Uupumuksen hoitoa ei voi suorittaa.

Uupumuksen kohtaamisessa on kyse oman luonnollisen rytminsä löytämisestä. Elämä hengittää meissä, niin kuin kaikkialla luonnossa, omalla persoonallisella rytmillään. Välillä on levon, välillä tekemisen aika. Luonto ei kiirehdi, kaikki tapahtuu ajallaan. Uupumus luo elämään lisää tilaa. Se karsii minimiin kaiken sen ulkopuolisen, josta olemme kuvitelleet olevamme riippuvaisia. Se antaa mahdollisuuden hengittää sinne, missä sitä ei aiemmin ole ollut. Uupumus on oppimista luottamukseen: elämä kantaa, olen turvassa. Omaan rytmiinsä palannut ihminen ei suostu enää jatkuvaan kiireeseen. Hän osaa levätä. Tällöin tekeminen ja luovuuskin usein tapahtuvat omalla painollaan, pakottamatta. Rytmissään elävä ihminen ei haali liikaa kerralla vaan oppii, että näennäisesti hyvin pieni liike voi saada aikaan suuria. Hän ymmärtää mille asioille on milloinkin levon, mille kasvun aika.

Elämän merkityksellisyys yksilölle syntyy siitä, että saa elää todeksi arvojensa mukaista toimintaa. Uupunutta ihmistä voi ajatella neliön muotoisena palikkana, jota on pitkään yritetty työntää ympyrän muotoiseen reikään. Koko ajan voi olla tunne, että pitäisi olla jotain muuta kuin on. Ydinarvoistaan ei lopulta voi tinkiä. Pitkään jatkunut arvoristiriita esimerkiksi töissä uuvuttaa ihmisen. Samalla taustalla voi olla uskomus, että ei ole oikeutta tai uskallusta elää arvojen mukaista elämää ja siksi ihminen tyytyy tilanteeseensa. Jokainen ihminen tavoittelee kuitenkin pohjimmiltaan merkityksellistä elämää. Arvoja ja unelmia tutkitaan kursseilla ja lyhytterapiassa monilla eri menetelmillä.

Uupumusta voi ajatella janana, jonka toisessa päässä on äärimmäisen uupunut tila, jossa mikään ei enää tunnu hyvältä. Toisessa päässä on elinvoimainen, hyvinvoiva ja omasta rytmistään huolta pitävä ihminen. Ajatusleikkinä voi kuvitella itsensä kumpaankin päähän ja huomata millaisia mielikuvia ja tunteita eri janan päät tuottavat. On hyvä myös miettiä kohdallaan, mikä vie minua kohti eri ääripäitä ja millaisista merkeistä huomaan uupumuksen lisääntyvän tai vastavuoroisesti vähenevän. Uupumuksen paranemisen kulmakiviä ovat perustarpeista huolehtimisen lisäksi luonto, luovuus, läsnäolo sekä levon ja tekemisen säätelyn oppiminen. Luonto parantaa, antaa maata jalkojen alle ja raitista ilmaa keuhkoille. Luonnossa asiat asettuvat paikalleen. Toisen ihmisen läsnäolo, vertaisuus tai kannattelu, yhdessä jaetut ilot ja surut palauttavat ihmiselle uskoa itsensä ja toisiin. Luovuuden herättely tanssilla, musiikilla, runoilla ja kirjoittamisella antaa kosketusta omaan sisäisyyteen, sielullisuuteen.

Tommy Hellsten kirjoittaa kirjassaan "Pysähdy - olet jo perillä, 12 oivalluksen polku", että kiireestä ja elämän suorittamisesta irrottautumista täytyy harjoitella uudelleen ja uudelleen, jopa paljon nähneen terapeutin. Uupumuksesta parantumisessa on lopulta kyse myös armollisuuden opista. Armoa tuottaa se, että kukaan ei ole valmis. Kenenkään ei tarvitse olla valmis vaan kompuroimme samojen kysymysten äärellä yhdessä.

Uupuneelle ajateltavaa ja pohdittavaa:

• Mitä minun on tämän hetkisessä tilanteessani vaikea hyväksyä? Entä helppo?
• Miten voisin parhaiten itselleni sallia tämän tilan missä nyt olen? Miten joka päivä rohkaisisin itseäni, ettei paranemisellani ole kiire, saan olla juuri näin.
• Millaisia pieniä edistysaskelia huomaan voimavaroissani, kun katson taaksepäin kulunutta viikkoa, kuukautta tai vuotta?
• Miltä uupumus on minua suojannut?
• Jos uupumus olisi minusta erillinen symboli, olio tai kuva, millainen se olisi?
• Mikä ravitsisi minua tässä hetkessä?
• Mikä olisi jokin aivan uusi ja tuore näkökulma uupumukseen?

Teksti on osittain lainausta kirjoittajan artikkelista Mieli-lehden numerossa 4/21.

Jos haluat työskennellä kanssani, katso tulevat tapahtumat  tai varaa aika lyhytterapiaan.