Muutoksen maailma

Moni asia ympärillämme on kuohunnassa, eri tavalla kuin vielä kuukausi sitten. Monesta itsestäänselvyydestä on tullut harvinaista hetkessä ja moni uusi asia on muuttunut säännöksi. Itse istun olohuoneen nojatuolissa kirjoittamassa tätä ja kun katson ympärilleni monikaan asia ei ole konkreettisessa ympäristössäni ole muuttunut. Puput nukkuvat untaan pöydän alla, ulkona on hyinen maaliskuun lopun sää ja kotia voisi siivota. Silti tiedän ja tunnen, että maailman rytmi on kiihtynyt ja nämä uudenlaiset pysähtymiset ja tilanteet ovat seurausta siitä. Ihmisen toiminta muuttaa ja vaikuttaa elämän verkostoihin yhä tiiviimmin. Maailman kansainvälistyessä olemme yhä keskinäisriippuvaisempia toisistamme ja pienet asiat voivat käynnistää isoja prosesseja.  Muutoksen tuoma pelko voi toisaalta tiivistää, toisaalta hajauttaa yhteisöjä lisääkin. Sisäisistä ja ulkoisista resursseistamme johtuen meillä on erilainen kyky sopeutua muutokseen, selviytyä siitä. Ylen uutisessa kerrottiin, että Suomessa asunnottomien on vaikeaa päästä nyt suojaan tai saada ruokaa, sillä moni paikka on sulkenut ovensa eikä ihmisillä ole halua auttaa kuten ennen. Millaisia muutoksia, mitä pysyvää sinä tunnistat elämässäsi tässä hetkessä?

Yhtäkkinen turvallisuuden tunteen menetys koskettaa pelkojamme ja voi saada meidät käyttäytymään itsellemmekin vieraalla tavalla: Joku kirjoittaa päivät pitkät päivityksiä sosiaaliseen mediaan, joku sulkeutuu täysin eikä halua nähdä ketään, joku haluaisi vain nukkua. Päinvastaistakin voi tapahtua: pitkään aikaansaamattomuutta ja masentuneisuutta kokenut voi yhtäkkiä kriisin seurauksena ikäänkuin herätä eloon, tuntea jännityksen sykkivän kehossaan ja varautua toimintaan. Muutoksessa tärkeää on pitää kiinni tutusta ja turvallisesta, vahvistaa rutiinejaan ja luoda myös uusia kaaoksessa selviämiseksi. On hyvä olla itselleen armollinen tässä ajassa ja nähdä, että koemme yhdessä ja yksittäin vaihtuvia tunteita. Vauhdin hidastuessa ja hermojärjestelmämme reagoidessa tähän, voi pintaan nousta yllättäviäkin piilossa olleita tunteita tai asioita. Pakeneminen ei auta vaan parasta on katsoa näitä asioita lempeästi ja tunnustella kehoaan ja olojaan. Tunteet tulevat kuin virta, heiluttaen ja taas tasaantuen. Myös tunteiden ilmaisu on tässä ajassa enemmän kuin suotavaa. Millaisia tunteiden ilmaisun ja purun keinoja sinulla on? Voitko huomata asioiden vaikuttavan siihen mitä tunnet? Millaisen tekemisen jälkeen sinulla on hyvä olo? Entä mikä nostaa esiin ahdistusta tai pelkoa?

On hyvä tunnistaa mihin itsellä on nyt voimavaroja. Tarvitsenko apua, suojaa ja hyvinvoinnista huolehtimista nyt ensisijaisesti itseäni kohtaan. Vai olisiko minun mahdollista omilla lahjoillani palvella nyt yhteisöä ja avun tarpeessa olevia? Apu voi tulla monessa muodossa ja sillä ei ole mittaa. Hyvä on myös miettiä osaanko pyytää apua sitä tarvitessani vai olenko tottunut aina selviämään yksin. Sekä avun pyytäjälle että avun antajalle kohtaava apu voi tuoda suuria merkityksellisyyden tunteita. Voimavarat voivat olla myös erilaiset päivästä toiseen ja on hyvä sallia itselleen olla vuoroin väsynyt, vuoroin tekevä ja toimiva.

Kun kohtaamme ison muutoksen, emme tiedä onko se pysyvä vai määräaikainen ja kuinka kauan tilanne kestää. Kultturimme on ollut pitkään kiireessä, niin kiiressä, että siitä on tullut vauhtisokea. Nyt meitä kollektiivisesti kutsutaan istumaan paikallemme emmekä tiedä mitä tehdä tässä hetkessä, emme näe lopputulosta eikä kukaan anna meille varmoja visioita. Sen seurauksena saatamme hätääntyä ja reagoida pakenemalla, taistelemalla tai jähmettymällä. Viisainta voi olla tässä tilanteessa ottaa aikalisä. Muutoksessa tärkeää on pitää kiinni tutusta ja turvallisesta, vahvistaa rutiinejaan ja luoda myös uusia kaaoksessa selviämiseksi. Hoitaa hyvinvointiaan ja olla paljon luonnossa sekä mahdollisuuksien mukaan tuttujen ihmisten seurassa.

" Vanha maailma hajoaa mutta uusi ei ole vielä noussut esiin. Kaikki mikä aiemmin vaikutti pysyvältä ja todelliselta, paljastuu eräänlaiseksi harhaksi. Ihminen ei tiedä, mitä ajatella, mitä tehdä, hän ei tiedä, mitä mikään enää tarkoittaa. Oma elämänsuunnitelma vaikuttaa absurdilta eikä toisenlaista pysty kuvittelemaan. Kaikki on epävarmaa. Aika kutistuu vuosista kuukaudeksi, viikoksi, täksi päiväksi, jopa täksi hetkeksi. Ilman järjestyksen harhaa, joka aiemmin vaikutti suojelevan ja suodattavan todellisuutta, ihminen on alaston ja haavoittuvainen, mutta myös oudolla tapaa vapaa. Mahdollisuudet, joita vanhassa tarinassa ei ollut olemassakaan, avautuvat hänen eteensä, vaikka hänellä ei ole aavistustakaan, miten toteuttaa ne. Kulttuurissamme on haasteellista antaa itselleen lupa olla siinä tilassa ja luottaa siihen, että seuraava tarina syntyy välitilan loputtua ja sen tunnistaa kyllä." (Lainaus kirjailija Charles Eisensteiniltä, Kirjasta Rankin, Lissa: Kutsumuksen anatomia)

Kysy itseltäsi:

  1. Millaista sisäistä sankaria tämä hetki ja aika minussa kutsuu esiin? Mitä tiedostamattomia voimavaroja minussa on?

  2. Mille tärkeälle asialle voin nyt elämässäni antaa enemmän aikaa kuin normaalisti?

  3. Mitä voin tilanteessa kontrolloida ja päättää? Entä mikä on oman päätäntä- ja toimintavaltani ulkopuolella?

  4. Millaisia aiempia ajattelun ja toiminnan tapoja tilanne haastaa elämässäni?

  5. Mitkä syvimmät arvoni erityisesti tulevat tässä tilanteessa näkyviksi?

  6. Millaisena näen muutoksen jälkeisen arjen osaltani? Mitä on muuttunut? Minkä haluan säilyvän ennallaan?